Uusia pelisääntöjä
2018 tuli voimaan uusi alkoholilaki, jonka seurauksia spekuloitiin eri medioissa jo hyvissä ajoin ennen lain voimaantuloa. Maalailtiin kuvia alkoholinkäytön räjähdysmäisestä kasvusta ja kuinka ihmiset roikkuvat jatkossa ravintoloissa läpi yöt. Mikä on todellinen vaikutus kun tarkoin lain voimin valvottua alkoholinkäyttöämme hieman vapautettiin, se jäi vielä nähtäväksi. Varmaa on kuitenkin se että yhteiskunta pyörii entiseen tahtiin eivätkä ravintoloiden ovetkaan taida mahdottoman paljon tiuhemmin käydä entiseen verrattuna.
Mukavaksi muutos teki kuitenkin ainakin sen että yhä useammin päästään maistelemaan pienpanimoiden tuotteita ja ottamaan näin askel kohti sivistyneempää eurooppalaista kulttuuria. Umpihumalan vetäminen kun ei yleensä ole maisteluhetkissä tarkoituksena. Kokosimme ravintolakulttuurin uudet pelisäännöt tiivistetysti samalle sivulle.
Muutoksia ravintolatoimintaan
Jatkossa ravintolat voivat anniskella alkoholia kello 1:30 saakka, ja omalla ilmoituksellaan vielä tämän jälkeen klo 04:00 saakka. Asiakkaiden tulee nauttia juomat aamuviiteen mennessä. Ravintoloilla ei kuitenkaan ole enää sulkemisaikapakkoa, vaan ne voivat olla auki myös aamuviiden jälkeen. Aikaisemminhan ns. jatkoaikaravintolat saivat olla auki 04:00 saakka, ja anniskelu loppui jo ennen tätä. Näiden aikasäännösten osittainen vapautuminen helpottanee myös hieman osaltaan ruuhkautuvia taksijonoja ainakin suuremmissa kaupungeissa.
Yhteiset anniskelualueet ovat nyt myös mahdollisia, eli samassa tilassa ja terassilla voi nauttia sekä ruokaa että alkoholijuomia, joten esimerkiksi perheen kera iltaa viettäessä ei tarvitse hajaantua eri terasseille syömään ja viinilasillista nauttimaan. Kerralla voi myös ostaa useampia annoksia alkoholia, eli siihen ei ole määritelty enää kertaostoksen enimmäismäärää. Tosin tämä on ollut jo aiemmin käytäntönä jos on voinut osoittaa seurueen jolle juomia hankkii.
Korkeintaan 5,5 prosenttisten alkoholituotteiden myynti myyntipakkauksissaan suoraan ravintoloista on nyt myös mahdollista. Toki siis vain klo 09:00-21:00 välisenä aikana. Tämä on etenkin take away -ruokaa myyville sekä esimerkiksi loma-asutusten ja venesatamien läheisyydessä sijaitseville ravintoloille merkittävä muutos. Myös esimerkiksi mobiilisovelluksilla tai muuten ns. velaksi myyminen on sallittua alkoholituotteille. Muutos saattaa helpottaa yleisötapahtumissa ja muissa paljon väkeä sisältävissä tapahtumissa ruuhkia esimerkiksi anniskelurannekkeiden käytöllä, käytännössä tämä jää vielä nähtäväksi kuinka lupaa aiotaan hyödyntää.
Ravintoloiden markkinoinnin muutokset
Alkoholimainontaa on myöskin tarkoin määritelty ja ennenkaikkea rajoitettu, ja säännöksiä jopa kiristettiin vuonna 2015. Mainonnan muutoksilla ei ole kuitenkaan voitu osoittaa olevan käyttöä lisääviä vaikutuksia alkoholin käyttöön. Pieniä loivennuksia lakiin tuli alkoholilainsäädännön muutoksen myötä 2018, ja esimerkiksi ravintolat saivat sen myötä luvan mainostaa happy hour -aikojaan anniskelupaikkojen ulkopuolella. Siis vaikka tarjous olisi voimassa vain lyhyen aikaa (normaalisti alle 2 kuukauden mittaista alennusta ei saa mainostaa). Myös sosiaalisessa mediassa saa tästä eteenpäin mainostaa happy hour -aikaa.
Sosiaalisessa mediassa tapahtuvaa ravintoloiden alkoholimarkkinointia koskevat määräykset ovat tulkinnanvaraisia. Mainostaa saa, mutta esimerkiksi jaettavassa sosiaalisessa mediassa jakotoiminnon tulee olla estetty eikä siinä saa olla kuluttajien mahdollista kommentoida kyseistä mainosta. Mutta jos kuluttajan kommentointi ei liity suoranaisesti alkoholiin, ei sitä tarvitse estää. Myöskään arpajaisten tai muiden kilpailuiden palkintoina tai kannustimina ei saa olla alkoholijuomia tai niihin epäsuorasti liittyviä palkintoja.
Mietojen alkoholijuomien saatavuutta ja hintaa voidaan lakimuutoksen myötä mainostaa ravintolan ulkopuolellakin. Tarkkaa etäisyyttä ei ole ohjeistuksessa määritelty, mutta ravintolan välittömässä läheisyydessa on mainoksen kuitenkin sijaittava. Edelleen rajoitetaan kuitenkin minkälainen mainos saa olla, eli se ei saa olla selkeästi mainonnallinen. Tuotteen makua, laatua tai muita ominaisuuksia ei saa tulla mainoksessa ilmi. Väkevien alkoholien esilletuonti esimerkiksi hinnaston avulla on sallittua ravintolan omilla internetsivuilla sekä ravintolassa. Hinnaston tulee kuitenkin olla hillitty eikä siitä saa erikseen korostua tai tulla esille mikään yksittäinen tuote, vaikka tuotemerkit ja logot saavatkin nykyisin olla entistä enemmän näkyvillä.